sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kasvattitreffiviikonloppu vol.2 - Sumu piirimestaruuskisoissa ♥

Ja niin koitti päivä 2!

Sunnuntaina jatkettiin samalla systeemillä eli välillä treenailtiin ja sitten taas syötiin ja huolehdittiin nesteytyksestä :) Taneli veti aamupäivän treenit kisaaville ja me kaikki osallistuttiin rataantutustumiseen ja keskusteluun. Mnä vedin rennon putkirallin nuorisolle. Ruokatauon jälkeen väki alkoi vähetä, joten iltapäivä treeni vedettiin yhdessä koko porukalle Annen ohjauksella :) Ja oli kivaa :) Veijokin pääsi viimeiseenkin treeniin Sarin kanssa, kun Tiinamari oli jo kotimatkalla. Kiitos Sari!

Mukana hauskanpidossa olivat:

Pantse & Hugo & Taneli
Tuike & Kirva & Emilia
Veijo
Ember & Tom
Hoppu & Sinni & Meri
Ronja & Marika & Rinka & Jetta
Sipsa & Pöökö & Kati
Hirmu & Saimi & Paula & Niko
Ikke & Isa & Tiia
Musi & Ani & (Laszlo)
Roihu & Anni & Antti
Räyhis & Riikka
Vekku & Tiinamari & Tero
Å & Snö & Tintti
Paavo & Pyry & Sari
Urkki & Lissu & perhe

Kahdesta ekasta pentueesta puuttui yksi pentunen, kahdesta jälkimmäisestä olivat kaikki paikalla. Myös molempien pentueiden isäkoirat ♥ Suurkiitos, kun tulitte paikalle ♥♥

Edellä mainittujen lisäksi paikalla hengailivat tietty myös koko porukan kantaäiti Vimma ja tyttärensä Kiusa ♥♥ Tavallisesta poiketen kauhukaksikkokin pääsi hengailemaan porukoissa ♥♥

Päätarkoitus kasvattitreffeillä ei välttämättä ole treenaaminen, vaan yhdessäolo ja toisiimme ja koiriimme tutustuminen, joten uskoisin, että treenejä riitti viikonloppuna säähän nähden ihan sopivasti. Selvisimme kaikki hienosti, vaikka kuumuus olikin hirmuinen. Kukaan koirista tuskin oli parhaimmillaan, mutta kaikilla oli kivaa :)

Minulla on suunnattoman onnellinen ja kiitollinen olo! Suurkiitos taas Tanelille ja Merille, jotka olivat taas ihan korvaamattomia. Kiitos Annelle osallistumisesta! Eihän ne mudit niin hankalia olleetkaan ;) Kiitos kaikille kasvattien omistajille osallistumisesta!! Kiitoskiitoskiitos!!! Ja ensi vuonna uudelleen, eikös!?!

Meidän supertaitavat tytöt Sumu ja Niina olivat samaan aikaan ahkeroimassa Varsinais-Suomen Kennelpiirin piirimestaruuskisoissa ja ottivatkin siellä yksilöhopeaa ja joukkuekultaa!! Onneksi olkoon!!! Ehkä saitte siis synninpäästön kasvattitreffien missaamisesta ;) Ensi vuonna sitten mukaan!

Muutama muisto:

Veijo
https://www.youtube.com/watch?v=m4NQhPkRshM
https://www.youtube.com/watch?v=JgMoSgJ70SA
https://www.youtube.com/watch?v=ZBWyL7LbDio
https://www.youtube.com/watch?v=jxiUw67HJko

Ember
https://www.youtube.com/watch?v=1WcGikr-N5k
https://www.youtube.com/watch?v=-NLSBobDclw
https://www.youtube.com/watch?v=1irZjoTuAHc
https://www.youtube.com/watch?v=QsNdzerIqHg

Ronja
https://www.youtube.com/watch?v=aEhRMne1ESk
https://www.youtube.com/watch?v=rHAdGV2h5oI
https://www.youtube.com/watch?v=b1NA8f9jx8w

Sipsa
https://www.youtube.com/watch?v=5U6hQWjEgpY
https://www.youtube.com/watch?v=ikheM4IcEfc
https://www.youtube.com/watch?v=ZlELSYalV3U

Hirmu
https://www.youtube.com/watch?v=Sovua7IJEcs
https://www.youtube.com/watch?v=RN9I5g53nnc
https://www.youtube.com/watch?v=lzMoNCBnPL8

Ikke
https://www.youtube.com/watch?v=CNVGdabLs0M
https://www.youtube.com/watch?v=CFdV63w5eRo
https://www.youtube.com/watch?v=Emk5d68qbe0
https://www.youtube.com/watch?v=eZ3cRXThvpA
https://www.youtube.com/watch?v=Um8OIQ2l_3I

Musi
https://www.youtube.com/watch?v=-Aih4Ymhvfg
https://www.youtube.com/watch?v=jvlIOl-gj8U
https://www.youtube.com/watch?v=H9nLkYbVUjk

Roihu
https://www.youtube.com/watch?v=UtUTAtHPcZM
https://www.youtube.com/watch?v=xR4TuAMwW1M (Kuva lähtee ensin taivaisiin, kun kohde syöksyy kuvaajan syliin pusutauolle <3 span="">
https://www.youtube.com/watch?v=1xv07Tq8PFQ
https://www.youtube.com/watch?v=Mt5ukqZm-wM
https://www.youtube.com/watch?v=nOPHthRHrlg
https://www.youtube.com/watch?v=A9z4h9DUTnI

Räyhis
https://www.youtube.com/watch?v=oE9a9OMh9iE
https://www.youtube.com/watch?v=frq2IKr-7No
https://www.youtube.com/watch?v=Xzpzc9j_4xM
https://www.youtube.com/watch?v=s61XtNtNKkY
https://www.youtube.com/watch?v=2Sh0evRBrWM
https://www.youtube.com/watch?v=XdEvdJwNMqM
https://www.youtube.com/watch?v=3fUIh4x6tbw
https://www.youtube.com/watch?v=IvCZEGFynvE
https://www.youtube.com/watch?v=3f4CncvAU20
https://www.youtube.com/watch?v=4o7WjuoQMVA

Vekku
https://www.youtube.com/watch?v=lyhkgiNwXf4
https://www.youtube.com/watch?v=WocGSlZ0no0
https://www.youtube.com/watch?v=g02Y6G-QryE
https://www.youtube.com/watch?v=-q3Hm9I5dxQ

Å
https://www.youtube.com/watch?v=9t0FJwmB0qc
https://www.youtube.com/watch?v=cmn1zDAKr4E
https://www.youtube.com/watch?v=gg1YBvz3UdY
https://www.youtube.com/watch?v=z-6Sduj9be4



Tuitui 



Hirmu hommissa :)





Ikke 



Räyhis ja Riikka

Melkoinen homma saada koko pesue samaan kuvaan ;)

Roihu, Ikke, Vekku ja Å 

Mutta siinä ne ovat: Roihu, Ikke, Vekku, Å, Räyhis, Musi ja Hirmu 
















Paavo


Paavo ja Kiusa






Kiusa ja tytöt, Å ja Musi




Paavo ja pojat; Roihu, Hirmu, Ikke, Vekku ja Räyhis



Hirmulisko viilentymässä 


Tuike ja Veijo 





.Oleellinen osa viikonlopun ohjelmaa, ruokatauot ja nestetankkaus :)


Ja sitten taas treenaamaan :)

Ronja ja Urkki

Sipsa, Hoppu ja Ronja

Kaikki siskokset eli Sipsa, Hoppu, Ronja ja Ember 





Siskokset ja vanhemmat Urkki ja Kiusa 




Ihanat Sipsa ja Kati 







Ronja 





Sari ja Paavo


Sari ja Veijo


Musi 






Kannustusjoukot :)


Riikka ja Räyhis






Paavo ja Pyry



Pyry ja Hoppu



Loppusiivouksen jälkeen juoksutin vielä omia :)








Äidin ja pojan yhteinen intohimo, kuravelli :)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti