keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Toukokuu vol.1

ja Kati olivat saaneet ensimmäisen agisertinsä nollavoitolla kolmosissa  En millään malttaisi odottaa, että näen meidän mestarislikat livenä Samoin Ember ja Tom saivat Tanskanmaalla ensimmäisen hyppysertinsä Eli Tomin jalka alkaa kestää taas käyttöä. Aika superi siskosparvi nuo Kiusan ja Urkin tyttöset!!!


Sipsa ja Kati vauhdissa


























































9.5.
Päivä alkoi muditapaamisella Sporttikoirahallilla. Tavattiin unkarilainen Zsofi Biro ja hänen nuori mudinsa ja hän piti meidän lapsosille kivat vauvatreenit. Mukana olivat Hoppu, Hirmu, Musi ja Räyhis. Toki myös Vimma ja Kiusa pyörähtivät moikkaamassa vieraita. Meidän mutiaisten avoimuus ja ystävällisyys näytti olevan hänelle iloinen yllätys 





























Oli tosi kiva ja lämminhenkinen tapaaminen, joten toivottavasti nähdään toistekin 


Ilta meni sitten ekoissa kesäkauden treeneissä ja siltä se totisesti tuntuikin, kun satoi kaatamalla tauotta koko treenien ajan klo 18-22. Loppujen lopuksi sitä oli aika väsynyt ja läpimärkä, kun raahauduin kotiinpäin.


10.5.
Tänään pidettiin pienimuotoiset 'näyttelytreenit' Hopulle ja Musille. Harmi, että muut eivät päässeet paikalle. Pikkuneitoset olivat oikein fiksuja ja kauniita! Kiitos myös Ristolle neitosten hampaiden tarkistamisesta!






















Tämän viikonlopun tuloksista ensimmäinen tieto on Jessen ja   Jaanan kolmannesta sijasta, Sertistä ja siten valioitumisesta!!! Onneksi olkoon meidän mestareille!!! Ilo irti!!

 12.5.
Kävimme tyttöjen eli Vimman ja Kiusan kanssa katsomassa äitiä mökillä. Me emme perinteisesti pääse koskaan vierailulle varsinaisena Åitienpäivänä, mutta äitienpäivähän voi olla mikä vaan päivä, vaikka ihan joka päivä Eilinen meni taas koulutuskentällä uurastaessa. Eihän siitä mihinkään pääse, että se on ihan järjetöntä ja hullua, mutta minkäs teet...



Tytöt tietävät  kyllä, keneltä saa herkkuja :)





16.5.2014
Ehdittiin pitää mininäyttelytreenit Hirmullekin ennen perjantaitreenien alkua :)





Jessen avakakku, NAM!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti