sunnuntai 5. elokuuta 2012

Ihan parasta!

Ja niin koitti perhetapaamisen toinen päivä! Ohjelma oli samanlainen kuin edellisenäkin päivänä. Saimme lisäksi muutaman vierailijan. Sari ja Kai toivat belgialaiset Yvonnen ja Petronen neljän mudinsa kanssa osallistumaan päiväämme ja kutsuin myös Joskin ja Vimman siskon Siirin moikkaamaan porukkaa :)

Mukana oli myös perheiden muita koiria sekä muutama vieraileva mudi, neljä vierailevaa mudia Belgiasta asti. Tosin tapasimme niistä vain kolme, yksi pysyi autossa koko vierailun ajan. Kaikkinensa paikalla oli viikonlopun aikana 22 mudia ja 6 muun rotuista koiraa, jos laskin oikein.

Vitsit, että meillä on ihania koiria. Kaikista lapsosista on pidetty hyvää huolta ja kaikki ovat päässeet myös harrastamaan, enemmän tai vähemmän, mutta joka tapauksessa. Kukaan ei ole joutunut ihan sohvaperunaksi, suurkiitos siitä.

Taneli tarjosi taas superherkullista ruokaa. Listalla oli ihania salaatteja, patonkia ja grillistä kanaa, ribsejä, naudanfilettä, lohta ja kasvisvartaita. Aahh, herkkua!! Suurkiitos Tanelille!!

Sääkin suosi koko viikonlopun. Lauantaiaamuna oli pilvistä, mutta sitten aurinko jaksoikin paistaa ihan urakalla koko viikonlopun. Onneksi kuitenkin tuuli sopivasti, että emme ihan läkähtyneet. Naama kärtsäsi taas vähän, mutta oli se sen arvoista!

Viikonlopusta ei olisi tullut mitään ilman Tanelin ja Merin apua! Hirmusti kiitoksia molemmille kaikesta avusta ja tuesta!!

Suurkiitos kaikille osallistuneille!! Taidetaan tehdä tästä jokavuotinen perinne yleisön pyynnöstä ♥♥ Ei olisi voinut olla hienompaa ♥♥


Yvonne, Sari, Erszie, Kai, Urkki, Ember, Petrone ja Tom



Sipsa, Pusse, Antti ja Markku

Armi

Petrone, Erszie ja Yvonne

Erszie, Yvonne, Des ja Maiju


Des, Sipsa ja Maiju

Erszie


Markku, Antti ja Tuike

Antti ja Tuike - sukulaissielut :)

Des ja Empress



Armi

Saima ja Armi

Armi ja Vimma


Saima 12,5v

Aamukaffet


Armi ja Saima


Minna, Otus, Veijari ja Hanna

Saima, Vimma, Otus ja Veijari



Otus (Kecskefogó Babér), Tuike (Vimmatun Rinsessarakas), Vimma (Mustantassun Sorja Sabotaasi), Armi (Vimmatun Rajatonriemu) ja Veijari (Vimmatun Ritariretee)




Äiti ja lapset

Isä ja poika



Otus ja Des, takana Empress





Armi ja Tuija

Petrone ja Des


Elsi ja Empress

Hoppu




Empress ja Elsi


Petrone ja Des

Marika ja Ronja

Ember ja Meri

Ember ja Tom




Maiju ja Pamela

Armi ja Tuija

Petrone ja Empress

Sipsa ja Kati

Sipsa


Empress ja Petrone

Urkki ja Lissu


Otus






Hugo ja Taneli


Des, Yvonne, Erszie ja Petrone

Erszie ja Petrone

Armi





Elsi ja Didi

Veijari





Uutena mukana vauvaesteillä Root 5,5kk


Root ja Sipsa

Pusse leikkii koiraa :)




Marika ja Ronja



Minna ja Root

Veijari


Hoppu


Sipsa tasapainoilee

Välillä vähän apetta :)


Armoitettu kokkimme Taneli grillin ääressä ja Sari valitsemassa herkkuja




Tuija ja Siiri






Joski, Siiri ja Ida




Meri, Pöökö ja Kati






Pöökö




Pöökö ja Siiri









Joski ja Siiri




Ida ja Joski



Siiri ja Tuija











Otus





Otus ja Minna




Siiri


Siiri ja Vimma - siskokset ♥





Saima


Armi


Tuija ja Armi

Kati ja Sipsa sekä Marika ja Ronja



Sipsa


Ronja


Tuija ja Armi







Hoppu ja Meri

Ember ja Tom




Kati ja Sipsa

Ronja ja Marika


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti