maanantai 2. heinäkuuta 2012

Mudileiri Västankvarngårdissa Inkoossa

Osallistuimme pitkästä aikaa kisoihin Vimman ja Kiusan kanssa, kun omalla kentällä oli viime torstaina pari starttia kolmosluokille. Kiusa sikaili molemmat starttinsa, mutta Vimma teki hienoa rataa, vaikka ottikin ensimmäisellä radalla hyllyn juoksemmalla ohjauksen läpi... Toisella radalla neitonen joutui odottelemaan mammaan kontakteilla ihan asioiksi asti ja teki siten yliaikanollan.

Perjantaina olikin sitten aika suunnistaa Inkooseen mudileirille :) Paikalle oli tulossa paljon mudeja ja mudi-ihmisiä! Leirillä oli monen monta koiraa ja ihmistä, joita en ollut tavannut pitkiin aikoihin tai ylipäänsä koskaan. Odotin leiriä innolla. Olin lupautunut kouluttamaan agilitya sekä lauantaina että sunnuntaina, joten pääsin seuraamaan koiria myös 'töissä' :)

Leiripaikka oli kauniissa maisemissa ja majoitustilat olivat ihan siistit ja toimivat. Rakennus oli toiminut ennen maatalouskoulun oppilaiden asuntolana. Ruokailu oli järjestetty leiriläisten voimin Iitun suunnitelman mukaan ja ruoka olikin erinomaista ja sitä oli enemmän kuin riittävästi, nam!

Sää oli vaihteleva; perjantai-ilta oli kaunis ja kesäinen. Lauantai oli pääosin pilvinen, mutta lämmin, vasta iltapäivän treeneissä satoi vaihtelevasti. Sunnuntaiksi iski kunnon helle! Kaikkinensa ei voi valittaa. Varsin mukava kesäinen viikonloppu.

Agilitykenttä oli kivasti lähellä, mutta sen kunto oli melkoisen surkea. Periaatteessa siinä oli ihan hyän kokoinen heikkakenttä, mutta joku oli ilmeisesti kaahannut siinä rallia traktorilla sillä seurauksella, että pintä oli kuin perunapelto. Valitettavasti myös agilityesteet olivat surkeassa kunnossa ja itse asiassa niistä olivat käyttökelpoisia vain 7 hyppyestettä ja osittain lintassa ollut putki. Niillä siis mentiin, mutta aika kivasti saimme treenattua puutteista huolimatta.

Minulla oli kaksi treeniryhmää, joille molemmille oli kahdet treenit päivässä noin puolitoista/pari tuntia kerrallaan. Mölleissä oli seitsemän koirakkoa, joista osalla oli enemmän lajitaustaa kuin toisilla, mutta kaikilla oli tarvetta ihan perustekniikkaharjoituksia. Koirista 6 oli mudeja ja yksi perhoskoira. Kilpailevissa oli viisi koirakkoa, joissa oli yksi pumi ja yksi kroaatti, joka olisi mennyt mudista ihan missä vain. Kaikki koirat ja ohjaajat olivat todella kivoja tuttavuuksia ja treenejä oli kiva olla vetämässä :) Toivottavasti treenaajatkin saivat koulutuksesta jotain irti!

Kaikkinensa leirillä oli Terhin laskujen mukaan 27 koiraa, joista 22 mudia, 1 kroaatti ja 4 muun rotuista. Lisäksi leirillä vieraili päiväseltään 4 mudia ja pari muun rotuista. Oli se vaan mielenkiintoista ja hienoa nähdä niin monta mudia yhdellä kertaa! Omista pentusista mukana oli vain Hoppu, joka osallistui Terhin tottistreeneihin ja tietty omat likat, joilla tosin oli ihan supertylsä viikonloppu autossa kököttäen. Tosin Tuikeli pääsi harjoittamaan myös suvereenisti hallitsemaansa hengailua :)

Tuike järjesti sunnuntaina myös ylimääräisiä ohjelmanumeroita... Meri otti ystävällisesti Tuikkeen mukaan, kun meni uittamaan omia koiriaan, mutta kiittämätön lurjus oli karannut lammelta ja palannut takaisin majapaikalle. Matkaa lammelta oli melkoisesti ja lähes koko matka yllättävän vilkasta kylätietä pitkin. Onneksi oli sunnuntai ja liikenne suhteellisen rauhallista! Majapaikalla Tuikelia ei yhtään huolettanut, että mamma oli kateissa (=agilitykentällä kouluttamassa). Se oli suunnannut suoraan keittiöön ja sieltä lähdöt saatuaan neitoinen oli siirtynyt olkkariin keräämään rapsutuksia. Keittiövahtien huomion herpaannuttua hetkeksi Tuitui oli siirtynyt takaisin keittiöön ja ryöstänyt kasan grillimakkaroita! Legenda ei kerro kuinka paljon makkaroita likkaan upposi, mutta ihan taatusti paljon! Sen verran ainakin, että kun Tui olisi päässyt agilityradalle Emilian kanssa episodin jälkeen, sen maha painoi sen verran, että aika lyhyt treeni riitti pikkuporsaalle ;) Suurkiitos kuitenkin Emilialle, että Tuikelikin pääsi hetkeksi hommiin!

Kaikkinensa oli todella hieno leiri! Olisi hienoa, jos tällainen saataisiin aikaiseksi joka vuosi :)

Leirin päätyttyä sunnuntaina iltapäivällä ajoimme mökille hakemaan äidin ja Mytyn, jotka tarvitsivat kyydin Malmille. Tytöt saivat verrytellä hetken puutarhassa ja ottivatkin siitä ilon irti :)

Vinka ja Misty

Veikko ja Voitto



Aino ja Ilo


Vinka ja Tuike


Sisarukset Hyrsky, Ilo ja Rudi


Vimma ja Tuike


+ Kiusa

majoitusrakennus & leiriläisiä

Voitto ja Aino


Vinka ja Misty

Misty ja Satu


Hoppu

Hoppu ja Misty

Vinka, Misty ja Hoppu





Hoppu ja Vinka



Meri, Emilia ja Sinni


Mariannan lauma ja Hoppu

Marianna, Nekku, Rölli ja Tossu


Sinni ja Meri




Sanna päivävierailulla


Agiporukka :)

Rölli ja Marianna (& lähtöavustaja Sini)







Luru ja Tiina



Notte ja Aino





Nala ja Nea






Liinu ja Iitu




Nekku ja Elli




Ilo ja Inna









Sinni ja Meri








Kirva ja Emilia


Riimi ja Sini









Konna ja Veera





Miska ja Minna





Tossu ja Marianna



Tuike ja Emilia




Vimma, Kiusa ja Tuike













Miska ja tytöt :)


Mökkivisiitti kotimatkalla :)







Myy ♥









4 kommenttia:

  1. Kiitos vielä hyvistä treeneistä! Saisinkohan lainata paria kuvaa blogiini?

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä vain. Te olitte huippuhyviä Kirvan kanssa koko viikonlopun. Loistotyötä!!

    VastaaPoista
  3. Rupesin nyt yön ratoksi katsomaan, olisitko kirjoittanut viime kesän leiristä mitään. Oli tosi kiva löytää nämä kuvat! Ja vieläkin kivempaa on päästä taas huippukoutsin oppiin parin kuukauden päästä. :) Toivottavasti oltaisiin Ilon kanssa jo kakkosissa silloin, mutta saapa nähdä...

    VastaaPoista
  4. Leirillä oli huippukivaa ja toivottavasti pääsen tämän vuoden leirillekin. Kiusan pentuprojeekti voi vielä sotkea kuviot tällä kertaa...

    VastaaPoista