torstai 19. huhtikuuta 2012

Tuin ja Veijarin polvet tutkittu

Tuikeli näytti mallia kurassa kahlaamisessa; mitä pieni edellä, sitä iso perässä ;)










Tuitui näytti Hopulle mallia; keinu on ihan paras este ;)



Tuitui ja Veijari pääsivät tänään esimerkkieläimiksi Yes:iin uusien polvioikeuksia opiskelleiden eläinlääkäreiden harjoituksiin. Polvet tutkittiin siis huolella ja moneen kertaan sekä opiskelijoiden että opetuksesta vastaavan eläinlääkärin toimesta. Tuikeli oli aika elementissään tutkiessaan ensin tutkimushuoneen ja moikatessaan kaikki opiskelijat henkilö kerrallaan pusujen kera. Eikä pikkulikka ollut moksiskaan yhä uudelleen toistuneista tutkimuksista, vaikka vähän tylsää olikin. Tuikelilla oli oikein mallikkaat, napakat polvet, joten terveiksihän ne siis kaikkien toimesta todettiin :) Veijari oli toisen porukan tutkittavana samaan aikaan ja terveeksi senkin polvet todettiin. Veijari ei tosin nauttinut huomiosta ihan yhtä estoitta kuin siskonsa ;) Molempien polvet siis 0/0.

Polvitarkkien jälkeen heitin Hannan ja Veijarin kotiin kaupan kautta. Ja suuntasin sitten ensin pienelle välipalalle ja sitten kohti Ojankoa pitämään Tuituille pienet keppitreenit. Törmäsimme Ojangossa myös Hopun laumaan ja pikkulikat pääsivät kaverustamaan pikkuisen ja Tuikeli näytti Hopulle vähän mallia keinulla leikkimisestä :)

Sitten heitettiin Meri ja lauma Hakunilaan ja suunnattiin kohti Konalaa ja Joskin tiluksia, missa Kiusis sai ylimääräiset satsit rokotuksia tuloillaan olevaa reissua ennakoiden. Kiun täti Siiri ilahtui minun tapaamisesta, mutta ei niinkään siskonlikan näkemisestä ;)

Illalla oli vielä vuorossa uintikurssi. Kurssi saattaakin jatkua kesäkuulle asti, mutta olen jo buukannut torstait muihin hommiin. Harmillista!

1 kommentti:

  1. Hah haa, mä olisinkin hyvin hyvin huolissani, jos Sirkka-Liisa olisi ollut iloinen Kiusan (tai kenenkään muun lauman ulkopuolisen jäsenen) tapaamisesta. :D

    VastaaPoista