lauantai 11. helmikuuta 2012

Kiusa - aika possu koiraksi ;)

Oho, kylläpäs aika rientää.. Tällä viikolla on otettu rauhallisesti kotosalla.

Maanantaina vietimme kyllä useamman tunnin hallilla ja kaikki mudilikat pääsivät vuorollaan esteille :) Ihanaa, kun ei ollut kiirettä mihinkään!

Tuikkeen kanssa teimme keppejä, keinua, hyppykuvioita ja paikallaoloa. Pikkulikka edistyy ihan kivasti. Tosin se ei edelleenkään reagoi kovin hyvin ohjaukseen, vaan pyrkii vain tykittämään lujaa vapaavalintaiseen suuntaan ;) Noh, mikään ei korvaa intoa ja sitä Tuituilla on.

Kiusa pääsi viimein ensimmäistä kertaa hallille. Kierrokset olivat odotetusti kovat :) Kiu toimi kuitenkin hienosti ja taito oli tallella. Hurjista kierroksista huolimatta lähdöt toimivat edelleen ongelmitta. Ja minä selvisin treeneistä ilman mustelmia ja nirhaumia! On se vaan huima pieni syöksyhävittäjä ♥

Vimma oli taitava ja ihana kuten aina. Vimmaan voi aina luottaa, se on mamman luottopelaaja aina ja ikuisesti ♥

Tuikeli tapasi torstaina pitkästä aikaa veliveikkosensa. Lapsoset olivat innoissaan toistensa näkemisestä. Veijari jopa siinä määrin, että oli tavallista kovakouraisempi pikkusiskonsa kanssa. Yleensä Tuitui on aina ollut niskan päällä, mutta nyt Tui jäi vähän jalkoihin välillä, kun 'pikkuinen' veli jyräsi massalla. Onneksi Tui ei ole pienestä ryttäämisestä moksiskaan, vaan paineli silti menemään häntä töttöröllä uroslauman mukana :)

Perjantaiaamupäivä meni hallilla Pantsen ja Tanelin kanssa. Meidän miehet tekivät hienoa työtä. Taito karttuu koko ajan lisää :) Ei hassumpata, ei hassumpata ♥

Perjantaina oli pitkään odotettu ensimmäinen ohjattu treeni Kiusan kanssa hallilla. Meri halusi, että minä treenaan Kiusan kanssa niin, että hän voi seurata, miten me toimimme yhdessä ;) Minähän en ole ohjannut Kiusaa neljään vuoteen, koska Kiusa on ollut Merin ohjauksessa. Toki olen välillä opettanut lapsoselle lisää asioita, mutta varsinaisesti rataa emme ole menneet. Sääntö numero yksi on ollut, että jos Meri on paikalla. minä en tee neitosen kanssa mitään. Oli siis todella mielenkiintoista nähdä, miten Kiusa reagoi uuteen tilanteeseen! Oltiin reissussa ihan kahdestaan :)

Merin nähdessään Kiusa innostui kuten aina ja tervehti Merin iloisesti ja riemuissaan. Mutta kun ruvettiin hommiin, se teki töitä täysillä minulle, eikä Merin tekemisillä ollut mitään väliä. Lähdöissä se tuijotti Meriä, mutta kun jätin sen, huomio siirtyi minuun ja pysyi myös. Lähdöt toimivat vaikeuksitta, kuten tähänkin asti minun kanssani. Minulla oli vähän Kiusa-rytmi kateissa ohjauksessa, mutta se löytyy kyllä taas.

Selvisin näistäkin treeneistä ilman ruhjeita, mikä ei aina Kiusan kanssa ole itsestään selvää. Hassua kyllä Kiusa kävi härkkimässä Meriä, kun minua ei saa purra :o Se oli aika odottamaton veto neitoselta... Aikamoinen possu koiraksi.

Oli se vaan hillittömän hienoa! Kiusaa upeampaa otusta ei kerta kaikkiaan ole ♥ Se on hurja ja huima pyörremyrsky! Melkoinen luonnonvoima :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti