sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Tuike the personal trainer

Lotto



Isak



Nena

Hoppu





Kiu











Myy



Hoppu-pentunen niin ison tytön näköisenä...

Kiu ja Vii


Ollaanhan me kavereita?



Kiusa ja Hoppu, takana Mytty


Tuike lähti tänä aamuna kyläilyreissuun viime kesästä tuttuun hoitopaikkaan Viialaan. Tuitui meni toimittamaan personal trainerin virkaa kaverinsa pumi Aatoksen luokse. Samalla hoituu perheen kaksijalkaisten Tuikelinpuutetauti, jolta ei voi välttyä, jos Tuituihin pääsee tutustumaan ♥ Pikkulikka on vastustamattoman hurmaava otus, ei siitä mihinkään pääse.

Me muut suuntasimme Ojankoon vauvatreeneihin. Oli kaunis aurinkoinen talvipäivä. Eli ihan sopiva päivä agilitytreeneihin. Jos vain lumen alla ei olisi ollut niin liukasta jäätä ja pakkanenkin olisi saanut jäädä alle 10 asteen.. Kentällä oli liukasta, mutta selvisimme jotenkin kahden ensimmäisen ryhmän kanssa, kun tehtiin vain yksittäisiä esteitä. Seuraavat kolme ryhmää jäivät tältä päivältä väliin.

Tuikelin poissaolo näkyi ulkona niin, että Hoppuli kaveerasi aktiivisesti Mytyn kanssa ♥ Neitoset tulivat hienosti juttuun, vaikka tuota ikäeroa on melkoisesti eli reilut 15 vuotta ♥♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti