lauantai 7. tammikuuta 2012

Lunta!

Hoppuli












































































On se melkoisen kiharaa, Hoppulin kiehkuroita



Vimma

Kiusa


Mytty & Jesse




Hoppu


Nyt maassa on ensimmäisen kerran tänä talvena kunnon lunta ja useamman sentin kerros vieläpä! Tosin sen alla on jäätä, mutta silti. Kaikkialla on valoisaa ja kaunista. Oli siis vietävä tyttöset juoksemaan. Kunnon kaahaaminen ei vielä onnistunut, koska lumen alla ei ollut pitoa, vaan se samainen superliukas jää kuin eilenkin...

Yritin ensin päästää koko lauman kerralla, mutta päätin sitten jakaa laumaa osiin, koska Hoppua vähän hirvitti mennä ihan kunnolla mukaan hurjana riekkuvien isojen tyttöjen leikkeihin.

Ensimmäisenä pääsivät painimaan Tuike ja Hoppu. Pikkuisilla oli hirmuhauskaa kuten aina. Kunhan vaan olisivat malttaneet olla juoksematta. Liukastelu oli pelottavan näköistä... Nuorison jälkeen oli Vimman ja Kiusan vuoro. Tämän kauhukaksikon meno on nyt melkoisen räjähdysalttiin oloista. Kiusa on mielestään maailman suurin, kaunein ja mahtavin, koska sen juoksu alkaa hetkenä minä hyvänsä. Onneksi Vimma ei provosoidu kovin helposti tyttärensä uhitteluista...

Lopuksi otin vielä Mytty-mummelin hetkeksi nautiskelemaan lumesta. Ja nauttihan se =)

Juoksutusoperaation jälkeen kävin hallilla katsomassa, jos vaikka talkooväkeen olisi kaivattu täydennystä, mutta siellä ei tuntunut olevan käyttöä 'kädettömälle', joten menin juoksuttamaan likkoja vielä kerran, nyt yläparkkikselle. Siellä ei ollut yhtä liukasta ja koko lauma meni ihan ok yhdessä. Ihanat likat ♥

Illalla on edelleen riittänyt inokasta nuorisoenergiaa painileikkeihin. Hyvä niin, koska Tuike lähtee kyläilyreissulle huomisaamuna, joten Hoppu jää päiväksi isojen tyttöjen hoiviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti