perjantai 30. syyskuuta 2011

Viimeinen pentu uunista ulos

Ember <3 Essu



Urkki lentää :)









Ember & Tom



Viimeinen Kiusan lapsosista lähti tänään omaan kotiinsa Tanskaan asti. Ember muutti osaksi Tomin ja Heidin, kahden lapsen (11v ja 6v) ja kolmen bordercollien laumaa. Toivotaan koko perheelle ihania, antoisia vuosia Emberin kanssa. Uskon, että Ember saa heidän luotaan rakastavan kodin :)

Tom lensi tänään Suomeen puolen päivän aikaan ja lähti illalla takaisin. Siinä välissä hän ehti tapaamaan melkoisen monta mudia, jotka tulivat näytille ja rapsutettaviksi. Kiitos kaikille paikalla käyneille! Paikalla olivat meidän lauma eli Vimma, Kiusa ja Tuike. Emberin sisko Hoppu. Emberin isä Urkki. Sekä Pantse, Veijari, Konsta, Muru, Pieksu ja Vinski. Ihan kaikki mukaan lupautuneet eivät päässeetkään/muistaneet tapaamista, mutta aika kului siivillä tälläkin porukalla ja Tom oli todella tyytyväinen näkemäänsä =)

Toivottavasti näemme Emberiä myös jatkossa joko täällä Suomessa tai Tanskassa!

Katilta tuli Sipsan kuulumisia. Pikkulikka on kunnostautunut osoittautumalla kunnon uimariksi jo nuorella iällä. Sukuunsa tullut pikkuinen <3 Sipsalla menee hienosti. Se on ollut reipas oma itsensä ja niistä on tullut hyviä kavereitä isoveikka Pöökön kanssa. Ihanaa!

Loppuilta meni taas agilitytreenejä vetäessä. Ensin oli vauvatreenit ja sitten vielä kilpailevien porukka, jossa oli tänään tavallista vähemmän väkeä paikalla. Mutta hauskaa oli taas -ja taitavia koiria :) Vauvatreeneissä kävi vierailulla myös kaksi hirmuisen söpöä dobberityttöä :)




Pikkuiset vierailijat <3




torstai 29. syyskuuta 2011

Ronjalla on oma blogi :)
















Meidän Ronjalla on oma uusi blogi: http://ronjanlauma.blogspot.com/

Uusi lempiblogi on siis löytynyt!

Ember pääsi tänään rellestämään Hoppu-siskon kanssa. Tytöillä oli hauskaa :)

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Mökkipäivä, mutta aurinko kateissa


























Auringon piti paistaa tänään, mutta eipä sitä aamun jälkeen näkynyt.. No, ihan koko aikaa ei sentään satanutkaan, joten tähän oli tyytyminen. Tytöt saivat juosta puutarhassa mielensä mukaan ja ottivat taas siitä ilon irti. Ember seikkaili taas mökin alla, ihan kuten viime aluantainakin. Se pääsee mökin alle talon päädystä ja tulee kurkistelemaan toiselle puolelle ristikon taakse, mutta ei enää mahdu ristikoiden välistä ulos. Pikkuneiti osaa kuitenkin ratkaista ongelman kaahamalla samaa reittiä takaisin :)

Vimmalla oli vielä iltasella tokotreenit, viimeiset laatuaan. Eipä sitäkään kurssia montaa kertaa ollut. Harmillista.