keskiviikko 31. elokuuta 2011

Säikähdys ja salamavaloja

Pentusilla oli aamulla kaikilla vatsa enemmän tai vähemmän sekaisin :( Ehdin jo järkyttyä ja säikähtää ihan kunnolla, koska minulla ei ole ollenkaan kokemusta ripuloivista koirista näiden rautavatsojen kanssa eläneenä.

Olin luvannut mennä tyttösten kanssa aamupäivällä studiokuvaukseen Essun kaksivuotiskuvien rekvisiitaksi, joten lähdimme sinne kuitenkin ihan hyvällä mielellä. Eihän nyt pientä tyttöä voi pettää koiranpentuasioissa. Isomusta ja fako olivat kuvauksissa vähän vetämättömiä ja tavallista rauhallisempia. Pikkumustat vetivät kyllä melkoista showta ;) Oli todellinen haaste saada neljä vauhdikasta koiranpentua ja yksi aktiivinen, innokas 2-vuotias neitonen samaan kuvaan! Oli melkoisen hikinen homma, mutta todella hauska kokemus :) Toivottavasti kuvaaja sai edes muutaman kuvan, jossa näkyisi iloinen päähenkilö ja vaikka muutama pennuksi tunnistettava karvakorvakin!

Osa pennuista tuntui aika vetämättömiltä kotiin palattuamme, joten minun oli pakko peruuttaa kovasti odottamamme pentutestaus. Kyllä harmitti ja rankasti!! Mutta pennut eivät tosiaankaan olleet normaalissa vireystilassa, eikä testi millään kuvaisi pentuja sellaisina kuin ne normaalisti ovat.

Luojan kiitos sain pikkuiset viimein syömään ja juomaan, eikä vaiva näytä enää jatkuvan. Iltahepuli meni jo entiseen malliin :) Toivottavasti meno vain paranee tästä eteenpäin. Tuitui ja pentuset painivat sohvalla moneen otteeseen ja todella innolla. Kaikilla osallisilla oli hirmuisen hauskaa, myös minulla katsojana.

Sain laboratoriosta vahvistuksen, että näytteet ovat perillä. Saimme myös uuden pentutestausajan. Ehkä tämä taas järjestyy :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti