lauantai 22. tammikuuta 2011

Vimma syöksyhävittäjänä

Vimma pääsi tänään agilitytreeneihin ensimmäistä kertaa viime vuoden toukokuun jälkeen. Ja voi sitä riemua! Ja hillitöntä tykitystä ;) Mamma jäi kuin eno veneestä heti, jos oli kaksi estettä peräkkäin ;) Ihanaa!

Mentiin vielä ihan miniesteillä, koska Viipulla on edelleen ylipainoa pentujen jäljiltä. Sterilointikaan ei varmaan auta asiaa. Painonpudotus on yhtä tuskaa neitosen kanssa. Vimma tekee kaikkensa sabotoidakseen kaikki yritykset. Viippu metsästää ruokaa kaikin keinoin; aukomalla kaapit, kiipeilemällä kirjahyllyssä, tyhjentämällä myös esim. keittiön yläkaapit, avaamalla vetolaatikot jne. Mutta eiköhän tämä tästä vielä onnistune, vaikka veisikin vähän pidempään.

Ennen Viipun treenejä vedin omien ryhmien treenit. Aamulla oli taas suuria vaikeuksia päästä Keravalle. Kesti puoli tuntia päästä ylipäänsä parkkikselta, kun juutuin lumimössöön. Tarvittiin lukemattomia yrityksiä ja kolme avuliasta ohikulkijaa työntämään ennen kuin saimme kotteron liikkeelle. Asuinkadut alkavat olla niin huonossa kunnossa, että niillä ei pysty ajamaan normaaliautoilla. Ollapa nyt kunnon nelivetomaasturi...

Taneli oli tänään ihan hillittömän hienossa vedossa. Upeat, hallitut, huolelliset, sikanopeat suoritukset! Mielettömän hienoa menoa! Muutkin olivat oikein päteviä. Tico ja Anne olivat tänään myös ihan mielettömän hienossa vedossa :)

Kiusiksella ja Merillä oli myöskin ollut hieno päivä Kajaanissa. Ensimmäinen rata oli mennyt pienoisen kaaoksen vallassa, mutta meno oli parantunut rata radalta. Olisinpa ollut katsomassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti