sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Agilitypäivä :)



Meillä oli tänään perhekokokous tehistreeneissä, kun Vimma, Kiusa ja Pantse kiisivät kaikki vuorollaan radalla ja Tuike hengasi mukana ihan muuten vain. Tuike tapasi mukavia ihmisiä ja koiria ja osallistui innolla rataantutustumiseen.

Pantse ja Taneli ovat hyvässä vedossa ja olivat tänäänkin vallan vakuuttavia. Kyllä sitä kelpasi katsella! Meidän miehillä on hienosti pullat uunissa alkavaa kisakautta ajatellen :)

Kiusa otti lähtötilanteessa häiriötä minusta, mikä vaikeutti itsevarmuuden ja rauhallisuuden löytymistä Merin ohjaukseen. Tytöt tekivät silti hienoja pätkiä! Näyttää siltä, että minun pitäisi jatkossakin pysytellä poissa kisapaikoilta, että tytöillä pysyisi kunnollinen työrauha.

Vimma oli aivan loistava ja se yritti hurjasti kompensoida ohjaajansa ruosteisuutta. Tauko ei ole tehnyt minulle hyvää, olin turhan usein pikkuisen myöhässä ja tavallista epäselvempi reaktioissani. Noh, eiköhän se tästä, kunhan vaan pääsemme taas tekemään rataa ja löytämään rytmi takaisin. Mentiin minihypyillä.

Tuikkeen tiukassa olleet yläkulmahampaat ovat irronneet eilisen silmäilyn jälkeen :) Ihanaa, että lähtivät itsekseen normaalisti. Eilen vielä etenkin toinen niistä tuntui olevan tosi tiukasti kiinni. Meidän pikkuisesta on tulossa isotyttö. Fyysinen koko on kuitenkin melkoisen pieni edelleen; Tuike on vielä selvästi Vimmaa matalampi ja painoi tänään 6,5 kiloa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti