sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Mytty muutti mummolaan

Mytty tuli kotiin reilu viikko sitten keskiviikkoiltana ja torstaina töistä tullessa rapussa oli ilmoitustaululla valitus, että koirat (!) ovat haukkuneet ja ulvoneet koko päivän tauotta. En millään jaksanut uskoa, että se olisi mitenkään mahdollista, koska meidän likat ovat kotosalla tosi hiljaisia ja rauhallisia. Pieni epäilys kuitenkin oli, että kenties Mytty ei enää osaisi olla yksin (=ilman ihmisseuraa) oltuaan puoli vuotta äitini kanssa mökillä.

Sain ääniaktivoituvan nauhurin lainaksi (Kiitos Tarja!) ja viritin sen vahtiin maanantaina ja tiistaina. Yllätyksekseni nauhuri vahvisti sen, että Mytty tosiaan haukkui täällä, yksinään. Muut likat olivat hiljaa, vaikka yksi siis haukkui tasaista pitkäkestoista haukkua. Ääni ei ollut kova, mutta varmaan voi häiritä pitkäkestoisena. Tulipahan testattua, että edes Tuike-vaavi ei viitsinyt osallistua Mytyn yksityiseen protestiin.

Mytty on ollut 14,5 vuotta lauman hiljaisin koira huolimatta siitä, että isänsä on suomenpystykorva. Ilmeisesti mummeli alkoi nyt sitten toteuttamaan haukkuvan koiran perimäänsä, kun itsekontrolli alkaa hiljalleen pettämään. Pystykorvasekoituksia monesti kehoitetaan välttämään äänekkyyden vuoksi, mutta Mytty ei ole ollut mikään turhan räksyttäjä. Sen sijaan ilmaisuhaukku etsintälajeissa oli pettämätön ja monille varmasti unohtumaton ja hetkellisesti kuulolle vaarallinen ;)

Mietin erilaisia vaihtoehtoja, mutta en millään halunnut ryhtyä minkäänlaisiin rangaistuslähtöisiin toimenpiteisiin, kuten sitruunapantaan, Mytyn ikäisellä koiralla. Varsinkaan kun taustalla on Tuiskun viimeisten aikojen yksinolo-ongelmat. Luojan lykky äitini suostui ottamaan Mytyn pysyvämmin myös kaupunkiasuntoon :) Mytty lähti siis eläkkeelle toisen eläkeläisen kaveriksi, eikä Mytyn ei tarvitse enää olla tuntikausia yksin.

Mytty on ikäisekseen todella erinomaisessa kunnossa. Liikkumisongelmia ei ole ja näkö pelaa varsin hyvin. Kuulo on jo melkoisen heikko, joten mummelia ei voi enää pitää vapaana ihan missä vain. Mytty on erittäin vauhdikas ja aktiivinen vanhus ja siitä on vielä pitkään iloa, jos mitään yllättävää ei tapahdu <3

Mytyn viemisen jälkeen käväisimme vielä Purinalla katsomassa kisoja. Tuike oli superreipas kuten aina.Lapsosta verrataan kerta toisensa jälkeen Lambi-mainoksen lampaaseen, jolta se kuulemma erehdyttävästi näyttää :) Kyllä Tuikkeesta silti pitäisi ihan koira kasvaa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti