tiistai 29. kesäkuuta 2010

V.I.P. ja varaäiskä

Vimma on nyt selvästi mielestään Erittäin Tärkeä Henkilö, siis tavallistakin tärkeämpi ;), ja niin rouvaskainen kuin olla ja voi. Eli ainakin omasta mielestään Vimma on kovastikin kantavana. Pientä huonovointisuutta ja ilmavaivoja (joita Vimmalla ei normaalisti ole koskaan!) on ilmaantunut hetkittäin, muutoin vointi on mainio. Vimma on myös oma-aloitteisesti vähentänyt ylimääräistä hyppimistä.

Kiusa sen sijaan tuntuu viilettävän aika kivoissa hormoonihöyryissä. Neitonen tekee raivokkaasti pesää, merkkailee ulkona kuten juoksuinen typy ainakin, putsaa itseään ja on turvoksissakin.. Vuotoa ei sentäs tule. Kiusa aikoo olla valmis varaäiti, jos sellaiselle olisi tarvetta, meidän pieni hoitotäti <3 Kiusa reagoi normaalistikin Vimman juoksuihin, mutta ei ihan näin voimakkaasti.

Tämä ei todennäköisesti tiedä hyvää tulevaa luonnetestiä ajatellen.Meidän likat osaa nämä ajoitusjutut kuten aiemminkin on tullut todettua...

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Juhannustreenit 2010







Tänään pidettiin perinteiset juhannustreenit omien treeniryhmien kesken. Juhannustreeneissä siis on perinteisesti ollut mukana sekä vauvaryhmät että kilpailevat, tarkoitus on, että ihmiset näkevät toisiaan, mikä helpottaa sitten jatkossa vauvojen siirtymistä kilpailevien joukkoon.

Näissä treeneissä ei siis oikeasti treenata, vaan tehdään lyhyitä kisaratoja omalla porukalla ja uusimpienkin vauvojen kanssa tehdään jotain niiden osaamaa. Päätavoite on yhteisessä hengaamisessa ja nyyttäripöydän antimien nauttimisessa ;) Ja ruokaahan on perinteisesti riittänyt näissä pippaloissa enemmän kuin riittämiinsä!

Kiitos kaikille osallistuneille!!

torstai 24. kesäkuuta 2010

Pantselle SM-pronssia! Sumulle joukkuehopeaa!






SM-kisaviikonloppu meni hienosti järjestelyiden osalta. Alue oli hieno ja työntekijät taitavia ja positiivisella asenteella liikkeellä :) Sääkin oli pääasiassa ihan ok, sunnuntai oli säänkin puolesta aika täydellinen.

Vastasin kisoissa tulospalvelun ja tuomarinsihteereiden toiminnasta ja kieltämättä stressasin kisoja ennen siitä, että kaikki varmasti toimisi ongelmitta. Turhaan murehdin, sillä meillä oli taitavaa väkeä hommissa ja kaikki suhtautuivat urakkaan loistoasenteella ja joustavuudella. Kaikki töihin lupautuneet ilmaantuivat töihin hyvissä ajoin ja moni teki vapaaehtoisesti ylimääräisiäkin vuoroja ja tarjoutui hoitamaan muitakin tarpeellisia hommia omien töidensä ohella. Se oli hurjan hienoa!

Me tehtiin yhdessä huippuhieno agilitytapahtuma!

Kisat menivät minulta itseltäni supersurkeasti, olin ihan liian väsynyt keskittymään omaan suoritukseen.. Olin töissä aamusta iltaan pe-la-su. Pääsimme kuitenkin yksilöfinaaliin tehtyämme karsintaradalla niukan nollan. Meinasin unohtaa radan kolmesti radan aikana, joten tuokin tulos oli pieni ihme.. Finaalirata oli yksi kaikkien aikojen surkeimmista esityksistä. Mutta eiköhän me tästä toivuta ;)

Pantse ja Taneli ottivat yksilökisassa SM-pronssia! He tekivät molemmilla radoilla oikein hyvät nollat, vaikka Tanelikin oli koko viikonlopun kisaravintolassa töissä. Loistotyötä pojilta!!!

Sekä Vimma että Pantse olivat HSKH:n SM-joukkueessa. Pääsimme radalle ihan viimeisinä lauantai-iltana.. Pantse teki kympin ja me Viipun kanssa hyllyn :( Joukkuekaverit olivat tehneet hienot radat, joten harmittaa vieläkin.

Sumu ja Niina voittivat joukkuekisassa ATT:n joukkueessa joukkuehopeaa ja olivat yksilökisassa kymmenensiä :) Kolme hienoa nollaa viikonlopun saldona!!

Kyllä Vimman lapsoset ovat hirmuisen päteviä ja niin ovat niiden kuskitkin :) Kiitos ja onnittelut molemmille!

Vimma - ajoituksen mestari

No, koska toivoin, että tärpit eivät osuisi SM-kisaviikonloppuun, olisi pitänyt arvata, että ne osuvat siihen takuuvarmasti.. Käytin Vimman Mäntsälän eläinlääkäriasemalla progetestissä perjantaiaamuna 18.6. ihan vain varmuuden vuoksi, koska halusin olla varma juoksun vaiheesta. Olin ihan varma, että aikaa on vielä rutkasti, mutta väärässäpä olin. Vimman proget nousivat edellisten pentujen kohdalla vuorokaudella 29 ja nyt oli siis vuorokausi 8 juoksun alusta ja proget jo nousussa! Merja Dahlbomin arvio oli, että viimeistään maanantaina pitää tapahtua tai juoksu on ohi.. Tärpit osuivat siis täsmälleen SM-kisojen aikaan. Niin sitä pitää Vimma!

Vimmalle valittu uros asuu Ruotsissa, joten eikun pikaisesti järjestelemään Ruotsin reissua ja sekä meidän että uroksen omistajan aikatauluja. Järjestelyt menivät monimutkaisiksi, mutta olivat jo ratkeamaisillaan, kun koko hieno kuvio hajosi ja tuli selväksi, että suunnitelma ei onnistukaan. Mitä siis eteen? Vaihtoehtoja oli kolme; 1) jättää yrittämättä kokonaan 2) siirtää astutusta seuraavaan juoksuun, jolloin Vimma ehtii täyttää 9 vuotta 3) käyttää kakkosvaihtoehtoa, joka oli valmiiksi sovittuna. Alun perin oli tarkoitus tehdä kaksoisastutus ruotsalaisella ja suomalaisella uroksella yhtä aikaa tiinehtymismahdollisuuden maksimoimiseksi. Vimma on kuitenkin jo iäkäs äitikoiraksi. Olin jo ehtinyt päättää asiantuntijoiden neuvosta, että yksi uros riittää ja päätynyt ruotsalaisvaihtoehtoon ja sopinut toisen uroksen käytöstä myöhemmin, mutta nyt sitten siirsin toivoni suomalaisurokseen.

Lähdimme astutusreissuun maanantaina 21.6.2010. Reissu meni hienosti. Vimma oli erittäinkin halukas tyrkky ja seisoi hyvin ja uros oli erittäin innokas ja yritteliäs. Normaaliastuminen ei kuitenkaan onnistunut ja Vimma siemennettiin, kuten alkuperäinen suunnitelma olikin. Vimmalla on erittäin ahtaat paikat, joten kovasta molemminpuolisesta yrittämisestä huolimatta, homma ei olisi onnistunut ilman apukeinoja. Vimmahan siemennettiin myös edellisten pentujen aikaansaamiseksi.

Nyt ei voi kuin odottaa ja toivoa parasta.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Vimman juoksu on alkanut!

Huomasin torstaina (10.6.2010) Vimman aloittaneen juoksunsa.

Kävimme lauantaina lääkärintarkastuksessa, jossa Vimma todettiin terveeksi ja hyväkuntoiseksi. Kaikki 8 vuotta täyttäneet nartut tarvitsevat lääkärintodistuksen terveydentilastaan ennen astutusta, että pennut saadaan normaalisti rekisteröidyiksi. Siis jos niitä pentuja saadaan. Vimman juoksun vaihe tarkastettiin papa-kokeella ja juoksu näytti olevan oikeastikin ihan alussa.

Meillä on Vimman kanssa agilityn SM-kisat edessä ensi viikonloppuna, joten ajoitus ei ole ihan paras mahdollinen. Toivottavasti tärppipäivät menevät ainakin parin viikon päähän, niin saamme matkasuunnitelmat yms. kuntoon ennen niitä. Pääasia, että tärpit eivät osuisi SM-viikonloppuun..

Meiltä jää nyt perjantain kisat SM-kisa-alustalla väliin, mutta minkäs teet..

Blogi on avattu!

Meillä ei edelleenkään ole toimivia kotisivuja, joten päätin kokeilla erilaisia blogimalleja;)